Milloin ja miten kerron lapselle?


Lasten käsitykset terveydestä ja sairaudesta sekä ihmiskehon toiminnasta riippuvat iästä ja kehitystasosta. Myös lääkäripelot liittyvät kehitystasoon ja esiintyvät samaan aikaan kuin eri ikäkausiin liittyvät muut yleiset pelot. Yksittäisen lapsen reaktio tiettyyn tilanteeseen riippuu aiemmista terveydenhoitokokemuksista, vanhempien asenteista ja reaktioista sekä kulttuurivaikutteista.

Jos lapsi on valmistautunut sairaalassaoloon, hän pystyy yleensä käsittelemään kokemuksen paremmin kuin sellainen lapsi, joka ei ole valmistautunut. Tieto auttaa laskemaan jännitystasoa, ja lisäksi se auttaa lasta saavuttamaan turvallisuudentunteen.

Lasten tiedontarve muuttuu iän myötä. Yleisesti ottaen tietoa tulisi antaa rehellisesti ja kielen tulisi vastata lapsen ikää ja kypsyyttä. Lisäksi on tärkeää, että tietoa annetaan sopiva määrä oikealla hetkellä. Tietoa on hyvä antaa silloin, kun lapsi on levännyt hyvin ja hän on rauhallinen ja rentoutunut, tai silloin, kun hän itse osoittaa kiinnostusta tiedon saamiseen. Huomioi lapsen kysymykset, kasvonilmeet ja muut signaalit, jotka ilmaisevat lapsen ajatuksia ja tarpeita.

Lapsella voi olla pelkoja, vaikka hän olisi jo aiemmin ollut sairaalassa. Aiemmat kokemukset saattavat jopa lisätä lapsen ahdistuneisuutta, sillä hän tietää, mikä häntä odottaa. Siksi onkin tärkeää, että nämä potilaat saavat samaa tietoa kuin ne lapset, jotka tulevat sairaalaan ensimmäistä kertaa.

On vaikeaa tietää, miten lapset reagoivat uuteen ja jännittävään tilanteeseen. Valmistautumista voi helpottaa keskustelemalla lapsen kanssa siitä, miltä hänestä saattaa tuntua tai miten hän reagoi erilaisissa tilanteissa. Lapsille kannattaa painottaa, että kaikki reaktiot ovat sallittuja.

Kerro lapselle, että ei ole olemassa tyhmiä tai vääriä kysymyksiä. Jos et osaa vastata kaikkiin kysymyksiin, kannusta lasta kirjoittamaan tai piirtämään huolensa ja kysymyksensä paperille ja ottakaa tämä paperi mukaan sairaalaan.

Tärkeää ei ole vain se, että lapsi saa tietoa. Myös se on tärkeää, että lapsi saa tietoa oikeaan aikaan. Mitä nuorempi lapsi on, sitä lyhyempi valmistautumisen ja itse toimenpiteen tai tutkimuksen välisen ajan pitäisi olla. Lapset ovat lyhytjänteisiä. Tietoa kannattaa tarjota jatkuvasti, mutta sopivissa määrin.

Seuraavissa osissa annetaan vinkkejä, mitä eri-ikäisille lapsille kannattaa kertoa. Muista, että nämä ovat vain suosituksia. Neuvoja kannattaa soveltaa lapsen kehitystason ja terveydentilan mukaan.

Alle kolmevuotiaat lapset:

Anestesiaan valmistautuvien pienten lasten vanhemmat ovat yleensä eniten huolissaan. Tämä on täysin normaalia. Kannattaa muistaa, että jos pienet, alle kahden kuukauden ikäiset lapset erotetaan vanhemmistaan, lapsen lähellä olevat henkilöt pystyvät yleensä rauhoittamaan hänet.

Pienet lapset tarvitsevat rutiineja, sillä toisto, rutiinit, tuttuus ja ennustettavuus luovat turvallisen ympäristön lapselle. Monet lapset käyvät kahdeksan kuukauden ja kahden vuoden iän välillä läpi kehitysjakson, jossa he pelkäävät kaikkea vierasta. Vanhempien läsnäolo ja normaalit rutiinit tuovat turvallisuutta lapsen elämään.

Tälle ikäryhmälle riittää yleensä lyhyt ja yksinkertainen selitys siitä, mitä tapahtuu. Älä selitä yksityiskohtaisesti, miltä eri ruumiinosat näyttävät ja mitä niille tehdään. Pienet lapset eivät yleensä ymmärrä näin tarkkoja tietoja. Kerro sen sijaan vaikka tarina nukesta, joka on sairastunut ja jonka pitää mennä sairaalaan. Käytä nukkea esimerkkinä ja kerro sitten, että lapselle voi käydä samoin.

Alle kolmevuotiaiden lasten aikakäsitys ei ole kovinkaan kehittynyt, joten heille ei pitäisi kertoa asioista liian aikaisin. Jos lapsi on jo alkanut puhua, hänelle kannattaa kertoa sairaalaan tulopäivänä tai päivää aikaisemmin.

Alle kouluikäiset lapset (3–6-vuotiaat):

Alle kouluikäiset lapset elävät rikkaassa fantasia- ja mielikuvitusmaailmassa. Tapahtumat sekoittuvat heidän ajatusprosesseissaan, ja he saattavat toisinaan sekoittaa syyn ja seurauksen. Tämä voi vaikuttaa siihen tapaan, jolla he tulkitsevat sairautta ja kokevat sen, ja hämmentää heitä. Heillä saattaa olla vaikeuksia erottaa sisäinen ja ulkoinen todellisuus. He voivat esimerkiksi liittää kivun ulkoisiin tapahtumiin.

Alle kouluikäisille annettavan tiedon tulisi olla lyhyttä ja yksinkertaista. He oppivat leikin kautta, joten tämäntyyppinen kommunikointi on suositeltavaa. Heille saattaa olla helpompaa kertoa nuken tunteista kuin omista tunteistaan, joten nukke ja lääkärinlaukku ovat hyödyllisiä apuvälineitä. Tieto kerrotaan nuken kautta, mutta lapsi ymmärtää samalla, että samat asiat tapahtuvat hänelle.

Alle kouluikäisten aikakäsitys on rajallinen. Tiedon antaminen kannattaa jakaa useille päiville, esimerkiksi viikon ajalle, niin että tarkat tiedot kerrotaan päivä tai pari ennen toimenpidettä.

Tuntemattoman pelko (esimerkiksi kummitukset, peikot ja pelottavat naamiot) on yleistä kouluikään asti. Lapset voivat pelätä sairaalahenkilökuntaa, jolla on päähineet päässään ja mahdollisesti kirurgin maskit kasvoillaan.

6–12-vuotiaat lapset:

Kouluikäiset lapset eivät enää elä fantasiamaailmassa, vaan he alkavat oppia erottamaan tarun todesta. He osaavat jakaa ihmiskehon olennaisiin osiin. He erottavat rakenteen toiminnosta. Tämänikäiset lapset ymmärtävät, että sairaus voi johtua sisäisistä tapahtumista tai ulkoisesta vammasta. Sairastuminen ei johdu taikasanoista eikä se ole rangaistus, vaan sen aiheuttavat tietyt tekijät, kuten bakteerit ja virukset. Erittäin jännittävissä tilanteissa taianomaiset selitykset voivat kuitenkin olla hyödyksi.

Kehotietoisuus on parempi kuin ennen. Hoidot tai toimenpiteet voivat tuntua silpovilta ja lasta saattaa huolestuttaa, miten hänen kehonsa muuttuu. On tärkeää kertoa selkeästi kouluikäiselle, kuten nuoremmallekin lapselle, mikä ruumiinosa on kyseessä.

Tämän ikäryhmän lapset saattavat pelätä leikkaussalin teknisiä välineitä. Tässä iässä myös huoli tai pelko kuolemasta tulee esiin. Lapset liittävät unen ja kuoleman toisiinsa. On siis ymmärrettävää, että monet lapset ovat huolissaan siitä, että he eivät herää anestesian jälkeen.

Tämän ikäryhmän lapset osaavat ilmaista tunteensa sanoin. He ymmärtävät tutkimuksen syyt ja seuraukset. Nuorempiin lapsiin verrattuna he ovat yleensä kiinnostuneempia siitä, mitä tapahtuu, joten heidän kysymyksiinsä pitää vastata. Tiedon antaminen nukkeleikin avulla voi tuntua heistä lapselliselta. Nukkeja tulisikin käyttää vain havaintovälineenä. Ajatusten ja huolten ilmaisussa voi käyttää apuna kuvia ja piirustuksia. Lapselle voi antaa tietoa noin viikko ennen toimenpidettä.

Teini-ikäiset/nuoret:

Nuoruus on dramaattista aikaa, johon liittyy merkittäviä fyysisiä ja psykologisia muutoksia. On yleistä huolehtia siitä, että ei ole normaali, ei kehity tai ulkonäkö ei ole tyydyttävä. Teini-ikäiset ovat usein huolissaan siitä, että eivät hallitse ruumistaan. Heidän ruumiiseensa tehdyt muutokset tai avun varassa oleminen sairauden takia saattaa tuntua koskemattomuuden loukkaukselta.

Teini-ikäisillä on toisinaan taipumusta ajatella, että he ovat kaiken huomion keskipisteenä. He saattavat mieltää omat kokemuksensa täysin ainutlaatuisiksi, eivätkä he silloin usko, että kukaan pystyisi ymmärtämään heidän tunteitaan. Nuoruus on vapauden aikaa ja silloin halutaan tehdä omia päätöksiä. Teini-ikäisillä voi olla suuri yksityisyyden tarve, ja he voivat osoittaa koskemattomuuttaan pitämällä etäisyyttä ympäristöönsä.

Teini-ikäiset sulkevat usein vanhempansa luottamuspiirinsä ulkopuolelle. Sairaudesta aiheutuva riippuvuus vanhemmista voi siksi aiheuttaa ongelmia. Kovan ulkokuoren alla saattaa olla ahdistunut ja epävarma nuori, joka on itse asiassa hyvin kiitollinen kaikesta avusta ja tuesta.

Tämän ikäryhmän nuoret ovat usein huolissaan siitä, että he heräävät kesken toimenpiteen tai että he eivät herää enää lainkaan anestesian jälkeen. He ovat huolissaan myös siitä, että ovat "täysin pihalla", menettävät hallinnan, sanovat kiusallisia asioita tai menettävät rakon tai suolen hallinnan.

Nuoret haluavat, että heitä pidetään lähes tasavertaisina aikuisten kanssa. Heille pitäisi kertoa asioista lähes samalla tavalla kuin aikuisille. Teini-ikäisillä saattaa olla riittävästi tietoa biologiasta, jotta he ymmärtävät miten keho ja eri elimet toimivat. He osaavat myös ajatella abstraktisti, tehdä johtopäätöksiä annettujen tietojen pohjalta ja miettiä suunniteltujen tekojen seurauksia. Tämän vuoksi he eivät täysin tyydy siihen, että tietävät mitä tulee tapahtumaan tai mitä toimenpiteen tai hoidon aikana tehdään. He saattavat olla kiinnostuneita kaikesta sairaalatoiminnasta ja haluta tietoa siitä, miksi tietyt hoidot ja tutkimukset ovat tarpeen ja mitä niistä voi seurata. Teini-ikäisiä tulisi rohkaista esittämään kysymyksiä, ja heidät tulisi ottaa mukaan keskusteluihin, päätöksentekoon ja suunnitteluun. Tietoa tulisi antaa riittävän ajoissa, jotta he ehtivät ajatella asioita. Muista korostaa teini-ikäiselle, että on tärkeää kirjoittaa huolet ja kysymykset paperille ja ottaa paperi mukaan sairaalaan.

Lähteet

Bishofberger, E., Dahlquist, G., Edwinsson-Månsson, M., Tingberg, B. & Ygge, B. (2004). Barnet i vården. Stockholm: Liber.

Jylli, L., Olsson, G. (2005). Smärta hos barn och ungdomar. Lund: Studentlitteratur.

Tamm, M. (2004) Barn och rädsla. Lund: Studentlitteratur.

//Search

twitter icon

Astrid Lindgren Children´s Hospital | Karolinska University Hospital 171 76 Stockholm


© Karolinska University Hospital

mail
Logotype